Yrityksen historia

Eero Kontkanen aloitti Outokummussa yritystoiminnan 1970-luvulla traktorilla, millä hän suoritti Vuonoksen kaivoksen huoltoajoja noin vuoden ajan. Tämän jälkeen hän siirtyi setänsä Sulo Kontkasen palvelukseen kuorma-auton kuljettajaksi kaivoksen ajoihin. Näitä hommia hän hoiti parin vuoden ajan kunnes hankki taksiluvan ja ajoi kahden vuoden ajan Keretin kaivoksen henkilökuljetuksia.

Tämän vaiheen jälkeen seurasi jälleen siirtyminen traktorikuljetuksiin. Vuonna 1975 yrityksellä oli useita traktoreita sopimusajossa Outokumpu Oy:llä. Kuorma-autolupaa yritettiin hankkia 70-luvulla useaan kertaan, mutta silloisen tarvehankinnan aikana se ei vielä onnistunut.

Ensimmäisen pyöräkoneensa yritys osti Hartikaisen Enskalta vuonna 1978 ja sijoitti sen Vuonoksen kaivokselle kiven kuormaukseen. Samaan aikaan yrityksellä oli sopimus Outokummun kaupungin kanssa jätteiden kuljetuksesta kahdella traktorilla.

Ajat muuttuivat vähitellen ja ensimmäisen kuorma-auton liikenneluvan yritys sai 80-luvun alussa. Tämän jälkeen kuljetettiin pääasiassa jätteitä ja maa-aineksia. Siitä alkoi firman kuorma-autokaluston kasvuvaihe. Maansiirtokoneiden kuljetusta varten hankittiin mm. lavetteja ym. kalustoa.

Yrityksen toiminta-alue alkoi entistä enemmän siirtyä kuljetuspalveluiden puolelle 90-luvulla, sen aloitettua Pielisen Betonin elementtien kuljetukset. Niitä ajettiin ja ajetaan edelleen ympäri Suomen, sekä hieman Ruotsiin ja Norjaan. Pikkuhiljaa asiakaskunta on laajentunut kattamaan myös muita teollisuuden aloja esim. metalliteollisuutta. 

Katso kuvia vuosien varrelta